Niinhän sitä luulisi

Ilta on alkanut aika kivasti. Semisti.

Tai siis, miten nyt baari-ilta voi alkaa, täällä Cabaretissa on ihan pipona väkeä ja monet kaatokunnossa.
Ihan sikkiä populaa.

Jaa, loputkin porukasta pääs paikalle, loistava juttu! Kyllä tähän pöydän ympärille vielä mahtuu,
joku lähti just hakemaan juotavaa.

Saan taas jutun juuresta kiinni ja kaikki hyvät jutut täytyy huutaa, jotta tyypit toisessa päässä pöytää kuulee. Alkoholi virtaa.

Tupakkahuoneessa on myös kauhee tungos, mutta normi hyvä meininki jatkuu kun mä pääsen takaisin.
Mä selitän käsilläni.

Ja just kun sain hyvän jutun loppuun yhen kanssa, toinen tulee tilal-

"Anteeks, saanks mä häiritä."
"Mitäh? Mä en kuullut?"
"ETTÄ SAANKS MÄ HÄIRITÄ."
"Öö, joo?"

Paikalle pimahtaa tyttö, rusetti päässä ja levee hymy naamalla. Se huutaa kovaa. On aika innoissaan.
Kännissä varmaan.

"Mun nimi on Noora, päivää."
"Jahas."
"Mikä sun nimi on?"
"Mua sanotaan Hekaks."
"Päivää, Heka!"

Kumma tyyppi, huvittava jopa. Tulla nyt ja esittäytyä ihan puskista. Kaverit kattoo pitkään vieressä.
Onneks ne ei kuule.

"Kattelin sua vaan tossa hetken ja halusin tulla ilmottamaan että oot aika komea."
"Jaaha, voi kiitos kauheesti."
"Jep, tosi komea, ei mulla oikeastaan muuta, halusin vaan tulla kertomaan silleen by the way."
"Kiitos!"
Mua naurattaa, huvittaa ja nolottaa sen puolesta. Vilkaisen kavereita, ne pidättelee naurua,
mut mä hymyilen sille.

"Joo, en mä enempää haluu häiritä, hauskaa illan jatkoa!"
"Kiitos samoin!"
Se kättelee, hymyilee taas leveesti kuin Naantalin aurinko ja kävelee syvälle tanssilattialle.
Ja mä kun luulin itse olevani jurrissa.